maanantai 6. tammikuuta 2014

We love food.


Hei kaikki, sori pitkästä kirjoittamis välistä.. Ei ole taaskaan ollut aikaa... Yksi syy siihen on se, etten ole ollut kotona joululomalla kuin muutmia päiviä. Eli tän postauksen ideana on näyttää teille vähän mitä mä oon tässä lähiaikoina syönyt/ juonut.. Lisään näitä tosin vielä jälkeenpäin, sillä mulla on kamera kaverilla, ja siellä on lisää kuvia. Ei muuta kuin Let's go.

























Tein joulukuun alussa kanaa, jossa oli mukana sipulia ja kermakastike.

1. Paista kanan filee pihvejä, ja mausta ne currylla, paprikajauheella, chilijauheella ja mustapippurilla.
2. Lisää vähän öjyä ja vettä n. 1/4 mukillista jonka jälkeen laita leikatut sipulit pannulle, kun vesi on poissa niin lisää kerma.
3. Mausta kastike soijakastikkeella ja lisää hieman currya. Voilá.




Tehtiin äitin kanssa joulukuun puolivälissä kalakeittoa.

1. Voita kattilaan ja kuullota sipulit ja porkkanat.
2. Lisää vettä ja perunat. Ja suola ja pippuri.
3. Kun perunat ovat kypsiä, lisää lohi ja tilli ja kaada vähän kermaa antamaan makua.




 Kävin kahvilla kulmakonditoriassa, Hyvinkään Willassa. Otin marjakorin ja maitokaakaon.
 Mun synttäriletut ja suklaakermavaahtoa+ pakastemustikoita.
 Kävin Robert's Coffeessa ja otin brownien ja kaakaon kermavaahdolla.
 Hanko Sushista taas iltaruokaa mukaan. Otin large- lajitelman, koska oli hirmuiso nälkä. Siellä on tultu käytyä aika supermnonta kertaa.
 Lehtipihviä raneilla oon syönyt kauneusmessuilla, tilannut Caprista ja kerran paistanut itselleni.
 Perus aamupala. Cheerios honey muroja ja appelsiinimehua,
 Sori, että kuva on väärin päin. Olen syönyt paljon kinder maxi- suklaapatukoita.. Ja kilot kasvaa.
 Tortillat... Ei tarvitse selittää. Ne on vain niin hyviä. Ja niitä voi muokata vaikka kuinka paljon. Syön tortilloja lähes joka viikko.  Yleensä syön semmoista missä on: tonnikalaa (hiutaleina öljyssä), salaattia, juustoraastetta, raejuustoa, chilikastiketta, oliiveja, paprikaa, tomaattia, kurkkua ja joskus avokadoa.
 Eipä tässäkään ole selittämistä.
 Tämäkin kuva ei suostunut yhteisymmärykseen kanssani, joten sekin on vähän nurinpäin. Koulumme jouluruoka-ateria.
Tehtiin isän kanssa hampurilaisia. Eli ihan vaan tehtiin jauhelihapihvit, lämmitettiin leivät ja ruvettiin kasaamaan hampparia.

 Joulun jälkeen salaatilla Kulmakonditoriassa. Olen muutenkin syönyt lähes päivittäin salaattia.
 Viinirypäleet <3
 Nooran alkupalana oli blinejä. 

Just äskön join kupillisen kaakaota, se rauhottaa mukavasti iltaan, ja rentouttaa lihaksia.

Heipsun // IIRIS ♥

















maanantai 16. joulukuuta 2013

MY FIRSTS

Hei kaikille! Taas alkoi uus viikko. Oon jo pitkän aikaa tykännyt katsella "my firsts" videoita. Ja päätin sitten tässä inspiraatiopuutteessa tehdä sellasen.


1. Eka paras ystävä?


  Nosiis mulla ei ollut pienenä sitä yhtä ja ainoata parasta ystävää, eli periaatteessa Noora oli eka "PARAS"ystävä. :) Mulla oli monta hyvää ystävää, mutten listannut niitä koskaan.








2. Eka FB:n profiilikuva:
   Mulla oli fb ekaa kertaa joskus 2010, enkä todellakaan muista, mikä oli eka profiilikuva. Mutta tossa uudemmassa se oli tämä:



 3. Eka työpaikka:
   Tet isän työpaikalla (kaks kertaa + taksvärkki)

4. Eka sana:   


   Kaivoin läpi vauvakirjaani, mutta siellä ei lukenut ekaa sanaa, mutta sanoin "äiti" 11kk iässä. 

















5. Eka loma:

Oli Ruotsissa, joskus ihan kersana.
 












7. Eka unilelu:

Oli semmonen possupehmolelu, about 20 cm pitkä.


8. Eka keikka:

Uskokaa tai älkää mutta se oli 28.11.13 :D Volbeat <3


9. Eka alkoholi:

Oli varmaan jtn olutta tai punaviiniä jouluna isän lasista. Mutta eka kokonainen "oma" juoma oli kans jouluna punaviini, ja kuohuviini uutena vuotena. Ja eka "drinkki" oli sex on the beach :D

10. Eka postaus on tämä.


Heippa // IIRIS ♥






tiistai 10. joulukuuta 2013

Sometimes you just can't handle it.












Kuvat kertovat kaiken..

//IIRIS♥

maanantai 9. joulukuuta 2013

I choose you to be my favourite. ♥

Hei kaikki !

Taas on viikko mennyt ja on aika kirota kuinka kauan aikaa on mennyt edellisestä postauksesta. Mulla ei ollut oikeastaan mitään aihetta, sillä kirjoitussuoni ei syki. Mutta silti kauheat omantunnontuskat, kun en oo taas kirjotellu ainakaan viikkoon. Kirjoitan siis vähän suosikeistani, tai siis marraskuun suosikeistani. Tää on oikeastaan eka kerta kun teen tämmöisen "suosikki" postauksen, joten täst se lähtee :)


1. Reppuni, ihana dakinen reppu. Ostettu tänä syksynä, muistaakseni loka-marraskuussa. Reppu on niin paljon käytännöllisempi kuin laukku. Niskat eivät koe toispuolista jännitystä, mikä taas vähentää migreeniä, kun ei ole jatkuvasti niskat jäykät.

2. Koulu. En tiedä miksi, mulla on vaan nyt semmonen kausi, että tykkään ihan hirveästi opiskella ja olla koulussa.

3. Tuo maybellinen smoky eyes luomiväripaletti. Tosi pigmenttiset sävyt, tykkään!

4. Sushi. Yksinkertaisesti. Kävin marraskuun aikana 7 kertaa Hankosushissa. Se on lempiruokaani tällä hetkellä.



5. Sain tämän yhdeltä ystävältä 30.11, mutta siitä tuli sen viimeisen päivän aikana SUPER LEMPPARI! Tuntuu, kuin kaikilla olisi tämmöinen. Mun "makuna" on vadelma. Se on vaan niin hyvää! 



6. Picasan kuvankäsittelyohjelma. Oon käyttänyt sitä tosi paljon.

7. Joulutortut. Leivoin yli 50 joulutorttua marraskuun aikana.

8. Stabilon korostuskynät (ja muutkin tussit), jokapäiväisessä käytössä koulutöissä. Kestää tosi pitkään.


9. Kirpputorit, oon kahdessa facebookin kirppiksessä, ja Hyvinkään kirpputorista löytyykin jo mun oma myyntikansio.

10. Toi tietty vitamiinivesi. Ihan superihananhyvää (ja kallista) Mietin vielä lokakuussa, että kuka maksaa vesipullosta (siis normikaupassa) yli 2.5 €? No sitten huomasin että minäkin alennuin ostamaan niitä....

+ 1: Ne new yorkerin "perus" pitkähihaiset. Mulla on niitä jo neljässä eri värissä..

HUOM! Kuvat on otettu wikipediasta :)

Eipä tässä tänään muuta. Teen tässä jossain vaiheessa "my first's" postauksen. :)

//IIRIS

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Sweetest 16 ♥

Hei kaikki ! Mulla oli viikonloppu aika kiireinen, sillä pidin mun sweet 16 juhlat lauantaina. Perjantaina tullessani kotiin kokeesta, niin piti ruveta heti siivoomaan taloa lauantaisia bileitä (limubileet♥) varten. Se oli semmost tavaroiden komeroon tunkemista päämääräsesti.. Ei ollut kovin kiva siivota, koska mulla on ollut kohta kaksi viikkoa hirveä flunssa..

Hey everyone! I had a pretty busy weekend, cause I had my sweet 16'th party on Saturday. Friday after my last exam I to clean our house. That was like putting all my stuff into closet, so nobody will  see them. It was not nice, cause I've had this cold like two weeks..

Mutta sitten lauantaina oli kivaa, kun kävin ensin Hyvinkäällä hakemassa mekon Laurilta ja Jennyltä (broidi ja sen tyttöystävä) ja sen jälkeen menin Tuusulaan hakemaan Venlaa . Kotona me meikkasimme ja muutenkin vaihdoin vaatteet, ja sitten rupes jo ensimmäiset ihmiset saapuu paikalle. :)

On Saturday it was so nice. First I went to pick up my dress from Lauri and Jenny (My brother and his girlfriend) and then i went to pick up Venla . At home we changed our clothes and put make up on. And then people started to get here.

Siinäpä oli suhteellisen täydellisesti koko juhlat :)
That's pretty much it. :)

Mulla oli eilen teatteri T:n esitys, ja olin unohtanut koko jutun. Olin ihan kaikessa rauhassa Hyvinkäällä syömässä sushia ja menin broidille, ja yhtäkkiä muistin, että mulla on se... Siinä sitten hirveessä kiireessä soitin isälle, että tulee hakemaan, että ehdin sinne esitykseen. No loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin ja mun monologiesityskin onnistui! Sen jälkeen menin takaisin Hyvinkäälle, koska mun oli tarkoitus jäädä sinne yöksi.

Yesterday I had teatteri T:s performance, and I totally forgot about it. I was in Hyvinkää eating sushi and then I went to my brothers house, and suddenly i rememberd it.. In that rush i had to call dad to pick me up and finally i made it to the stage. Actually it went very good and i rememberd my monologue. After that I went back to Hyvinkää cause I promissed to go sleepover at Lauri's place. 

By the way at this point I have to say that my English isnt perfect (as you can probably see) :D Sorry about that.♥

Nyt on ihanaa kun ylihuomenna on itsenäisyyspäivä ja noin kahden viikon päästä joulu! Mulla ei ole vielä tullut sitä niin sanottua jouluhössötystä.. Toivon, että itsenäisyyspäivän jälkeen se tulisi. Laittelin kyllä innoissani jouluvaloja ja äiti teki mun huoneeseen semmosen joulutähti-asetelman.Toivottavasti oon ollut tarpeeksi kiltti, sillä tein jo kirjeen joulupukille missä toivoin:

It's so cool, cause day after tomorrow is Independence Day of Finland, and then about in two weeks is Christmas! I havent had this excite for Chirstmas, but i hope that it will appear somewhere around this weekend. Although i've put all Chistmas lights on. And mom made me flower arrangement. And I wrote "Dear santa" letter already..  I hope some of these: (if I've been nice enough :D)

1. Rahaa
2. Tollanen maybellinen luomiväripaletti
3.  Nälkäpeli ja Vihanliekit elokuvat
4. Pretty little liars 2 tuotantokausi
5, Lorealin peiteväri
6.Lainerauta
7.Hanko sushiin lahjakortti
8. Huulipunia
9. Arpoja

1.Money
2.Maybelline's eyeshadow palette
3.Hunger games and catching fire movies

4. Pretty little liars 2
5. Loreal Paris concealer
6. Curler
7. Giftcard to Hanko Sushi
8. Lipsticks
9. scratchcards



Eipä tässä muuta nähdään taas joskus ! :)Well I dont have much to tell anymore, see you soon! :)


//Iiris♥






keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Time flies, when you have fun.


Hei kaikki !
Mulla oli sillon perjantaina synttärit, ja Noora tuli meille illaksi. Sain kivoja lahjoja, kuvia alempana.
Nooran kanssa vietettiin kiva ilta, pelattiin let's singiä, jonka sain lahjaksi.. Alussa kyllä tuli aika paljon vaan mutinaa, kun en osannut sanoja. On se kyllä kivaa! Sain Äidiltä mätiä lahjaksi, koska rakastan sitä...:D En oikeestaan tiedä ketään muuta joka siitä pitäisi. Se on niin hyvää smetanan, sipulin ja mustapippurin kanssa paahtoleivän päällä. Oli onni, että mulla oli perjantaina vapaa päivä. Nukuin yhteentoista ja rupesin heti laulamaan. Oli kyllä illalla ääni mennyt.

 toi makso gamestopis uuten 34.99 (+kaks mikkii)
 pyyhe :D saan varmaa joka vuonna ainaki joululahjaks pyyhkeen :DDD
Tollanen sisustus naulakko, sain sen tosin jo nimpparilahjaks 14.11 :)
Aloin heti lukee tota. TOSI hyvä !! ja tosi hauska.


Sain rannekellon, toi on vissiin kultajousesta.
Sain myös yhen muumimukin ja rahaa.


Äiti teki mulle synttärilettuja. :)
Sain myös synttäriruusuja! :)

Sain muuten mun veljeltä ja sen perheeltä maailman hauskimman synttärilahjan ! Ne anto mulle kolme ite tehtyä semmosta lippua yksi veljeltä, yks niiden lapselta ja yks Lizzyltä (veljen tyttöystävä)
Eli yhessä niistä on lastenvahti-ilta Evelynin kanssa, yhessä on matikanlukuilta Jussin kanssa (se on niiku matikkanero -.-) :DD Ja sitte saan valita ravintolan mihin ne vie mut syömään. :)

Synttäri-ilta Nooran kanssa:







Mulla on taas meneillään koeviikko, ja hirveä kiire. Mun piti jo viikonloppuna kirjoittaa. Oon ihan innoissani sillä meen huomenna kattoo Volbeattii !!!!! Oon odottanu tätä niin pitkään. 

Täst postauksesta tulee aika kuvatäytteinen, koska mulla on niitä kuvia taas kertynyt niin paljon viime ajoilta.  noora on käyny pari kertaa meillä, ja oon muutenkin aina välillä räpsinyt kuvia.
Täst se lähtee, nauttikaa ;)




 Menkää kattoo Jennin blogia!
 Rupesin kutoo veljentytölle villasukkia, ne on kyllä vieläkin ihan puolitiessä vasta.
 Ilmeeni oli mahtava kun faija oli ostanut jtn. mutanttiomenoita. :D Ps. IHANA HETULA <3

 Virallisesti opiskelija ::)
 Mun tekemää kalakeittoo, nam :)))

 Jälkkärillä kulmakonditoriossa.


Toi brownie oli kyllä hyvää, kaakao oli vähän laimeeta.. Kokeen jälkeen oli luppoaikaa, niin suuntasin Willaan , muttei kyllä mitään tarttunut mukaan.
Eipä siinä, ei mulle oo mitään erityistä tapahtunut, paitsi että oon viimein kuustoista, sitä on odotettu.

Heipsun // Iiris